Koti

3 vaihtoehtoista tapaa rahoittaa kodin remontti

0

Haaveiletko pienestä pintaremontoinnista tai suuremmasta muutoksesta, mutta homman budjetti on vielä vajaa? Mikäli remonttilainan ottaminen ei houkuttele, netti kasino visiitti voi tuntua ainoalta mahdollisuudelta toteuttaa unelmat oman kodin suhteen. Taitava pelaaja voi tietysti kääriä nettikasinoilta mukavat voitot ja päästä remontoimaan koti unelmakuntoon täysin ilman budjettihuolia. Jos onnetar on oikean suopea niin remontoinnin lisäksi voitosta voi riittää vielä muuhunkin.

Nettikasinoiden lisäksi voi budjettia alkaa kerryttämään myös muilla tavoilla. Ennen remontin aloittamista on hyvä miettiä realistisesti, kuinka paljon haluttu remontti tulee maksamaan. Ilman tarkkaa suunnitelmaa, remonttibudjetti paisuu helposti kohtuuttoman suureksi. Pahimmillaan voi käydä niin, että kukkarosta näkyy enää pohja, vaikka remontti on vielä täysin kesken.

Kun on tehnyt budjetin, voi lähteä miettimään mistä remontissa voi säästää ja mihin pitää kerätä rahaa. Aina remontoinnin ei tarvitse olla niin hintavaa ja parhaimmillaan tavaroita voi saada jopa ilmaiseksi. Budjettia saa kasattua helposti samalla kun siivoaa vanhoja tavaroita pois tieltä. Katso alta parhaat vinkit remontin rahoittamiseen vaihtoehtoisilla tavoilla. 

1. Hyödynnä ilmaiset ja alennukset

Ihmisillä on käsittämättömän paljon turhaa tavaraa kotonaan. Monien vanhojen tavaroiden jälleenmyyntiarvo on vähäinen tai olematon. Erityisesti eri remonteista yli jäävät tavarat ja vanhat kaapistot ovat epäsuosittuja artikkeleita myyntipalstoilla. Näitä löytyykin erittäin usein täysin ilmaiseksi ja ne saa itselleen pelkällä hakemisen vaivalla.

Erityisesti remontointiin voi siis saada täysin ilmaista tavaraa vain seuraamalla tarkkaan oman alueen kirpputoripalstoja. Annetaan -osastolta löytyy usein lattialaminaatteja, laattoja, kaapistoja, huonekaluja ja jopa kokonaisia keittiöitä. Joskus tuotteiden hakija joutuu itse purkamaan vaikkapa tarjolla olevan keittiön, mutta parhaimmillaan sen saa sillä vaivalla ilmaiseksi. Parhaimmillaan omassa remontissa pääsee siis alkuun täysin nollabudjetilla tai ainakin erittäin huokeaan hintaan.

Näiden tavaroiden hyödyntäminen on paitsi edullista myös ympäristöystävällistä. Pienemmän tilan remontointiin voi riittää toisen remontista yli jääneet tuotteet. Ilmaiseksi saadut vanhat keittiön kaapistot voi tuunata käyttökelpoiseen kuntoon huokeasti hieman vaivaa näkemällä. Samalla kaatopaikalle päätyy vähemmän jätettä, kun tavarat menevät edelleen kiertoon ja käyttöön. Ympäristö kiittää samalla kun oma remontti etenee vähäisellä rahapanoksella. 

2. Myy turhat kirpparilla

Budjetin kasaaminen kannattaa aloittaa omien kaappien siivoamisella. Roikkuuko henkarilla edelleen takki, jota et ole käyttänyt kolmeen vuoteen? Onko nurkkiin kerääntynyt urheiluvälineitä, joita ei tule käytettyä? Näiden lisäksi myös lasten lelut ja vaatteet menevät helposti kaupaksi nettikirppareilla. Samalla saat turhat tavarat pois nurkista pyörimästä.

Parhaiten kirppareilla menee kaupaksi vielä hyväkuntoiset ja käyttökelpoiset tavarat ja vaatteet. Tietyillä merkeillä on enemmän jälleenmyyntiarvoa kuin toisilla. Myynnin eteen kannattaa myös nähdä hieman vaivaa. Silitetty ja kuvassa hyvän näköinen vaate menee huomattavasti paremmin kaupaksi kuin ryppyinen mytty, josta on otettu sumea kuva. Kun ensimmäiseen ilmoitukseen laittaa kaikki olennaiset tiedot tuotteesta, välttyy vastaamasta kymmeniin lisäkysymyksiin.

Tuotteet menevät myös paremmin kaupaksi silloin, kun niille asettaa kohtuullisen hinnan. Käytetystä tuotteesta harvemmin maksetaan uuden hintaa. Kannattaa siis suosiolla asettaa hinta sellaiselle tasolle, että tuote on houkutteleva ostaa. Kirppareilla myyminen vaatii vaivannäköä ja panosta, mutta budjettia voi kertyä mukavasti samalla kun saa turhat tavarat pois nurkista pyörimästä. 

3. Tee lisätöitä

Mikäli omasta palkasta ei pysty säästämään remontointiin, kannattaa harkita lisätöiden etsimistä. Jos nykyisellä palkalla tulee hyvin toimeen, on lisätulot mahdollista säästää kokonaan remontointiin. Ensin voi miettiä, onko omalla työpaikalla mahdollisuus lisätuloihin. Onko omalle työtehtävälle tarvetta viikonloppuisin tai iltaisin? Onko omalla työpaikalla muita tehtäviä, joita voisi tehdä lisätuloja vastaan?

Mikäli omassa työssä ei ole mahdollisuutta lisätuloihin, voi kääntää katseensa harrastuksien pariin. Monissa harrastuksissa on tarjolla esimerkiksi valmentajan tai ohjaajan pestejä, joista voi saada lisätienestejä. Lisäksi pääsee viettämään aikaa tehden jotain, mistä todella pitää. Parhaimmillaan tällainen ei edes tunnu työltä ja silti tilille tipahtelee tuloja.

Näiden lisäksi on lukuisia työpaikkoja, joissa on tarjolla ilta- ja viikonloppuvuoroja. Pari viikonloppua tai muutama ilta kuukaudessa tuo jo mukavasti lisätuloja pankkitilille. Säästämällä nämä vain ja ainoastaan remonttiin, on mahdollista saada kasaan mukava alkukassa remontin aloittamista varten.

Malttia ja suunnitelmallisuutta

Vaikka remontoidessa tekisi paljon itse, vaatii tarvikkeiden ja materiaalien hankkiminen ainakin jonkinlaista pääomaa. Tietyt työt on myös parempi jättää ammattilaisille, jotta myöhemmin ei tule yllätyksiä. Remonttibudjetin säästäminen voi tuntua mahdottomalta hommalta eikä kärsivällisyys taivu vuosikausien odotteluun.

Mikäli kokee onnettaren olevan puolellaan, voi lähteä kokeilemaan sitä vaikkapa nettikasinoille. Joillain nettikasinoilla pääsee osallistumaan ulkomaisiin lottoarvontoihin, joista voi voittaa koko suvun elämän mullistavia voittoja . Tällaisella potilla pystyisi remontoimaan oman asunnon lisäksi kaikkien läheistenkin asunnot. Pienemmätkin voitot toki tuovat mukavaa täytettä remonttirahastoon.

Vaikka budjetin kerryttäminen kestäisi pitkään ja remontin kanssa olisi vaikeuksia, palkinto on kuitenkin mahtava. Koti on paikka, jossa ladataan akkuja ja vietetään aikaa omien läheisten kanssa. Viihtyisässä ympäristössä rentoutuu erityisen hyvin ja jaksaminen paranee. Myös remontointi itsessään on parhaimmillaan rentouttavaa puuhaa, jossa pääsee näkemään suoraan omin käsin tehdyn työn jäljen.

Jos ei halua ottaa lainaa remonttia varten, kannattaa kokeilla näitä vaihtoehtoisia tapoja remontin rahoittamiseen. Sai budjetin kasaan nopeasti tai hieman verkkaisempaan tahtiin, remontilla toteutettu juuri oman näköinen unelmien koti on varmasti kaiken sen vaivan arvoinen.

admin

Miten löytää uudet nettikasinot vuonna 2023?

Previous article

You may also like

Comments

Comments are closed.